Viikon matsit !

Viikon matsit!

Sarja jatkuu ensi viikonloppuna kahdella kovalla kotiottelulla. Lauantaina vastaan luistelee tuttu Seinäjoen S-Kiekko ja sunnuntaina vieraaksi saapuu Jyväskylän Riemu.

JHT laiva seilaa huimassa yhdeksän ottelun voittoputkessa kohti historian kirjoja. Tämän kauden kaltaisia voittoputkia on Kalajoella päästy todistamaan edellisen kerran kausilla 2016-17 ja 2017-18 jolloinka Kalajoella juhlittiin mestaruutta. Tuleva viikonloppu näyttää tekeekö tämän kauden joukkue seurahistoriaa voittoputken pituuden suhteen. Viimeviikonlopun erittäin tiukat pelit vain vielä kasvattavat joukkuetta. Lapualla selvän voittoaseman menettäminen viime minuuteilla ja silti vielä nouseminen voittoon viimesekunnin maalilla osoittaa joukkueen vahvuutta. Sunnuntain LeKi kamppailu oli Suomi-sarjan ehdotonta kärkeä, josta ei vauhtia puuttunut. Molemmilla joukkueilla oli momentuminsa ratkaista peli jo varsinaisella peliajalla. Raastavat jatkoaika minuutit ja voittolaukauskisan suoritukset punnitsevat pelaajien henkistä kanttia. Joukkueen itseluottamus on kyllä hyvällä tasolla ratkaisu hetkillä, jota voitot ovat tietysti ruokkineet. Päävalmentajan paikalle pikavauhtia hypännyt Björn Lindgren on tehnyt joukkueen kanssa hienoa työtä arjessa, jonka uskotaan kantavan pitkälle vielä tällä kaudella. Taustalla tietysti verkot ovat vesillä pelaajien suhteen, jotta olisi hieman särkymävaraa omasta takaa. Treeni arjen sujuvuuden kannalta olisi tietysti myös hyvä saada riittävä määrä työkaluja valmentajalle.          

Seinäjoen -klopit on kohdattu tällä kaudella jo neljä kertaa ja aina JHT on poistunut kaukalosta voittajana. S-Kiekko on parantanut otteitaan nyt syksyn edetessä, joten nähtäväksi jää pystyykö se katkaisemaan JHT voittokulun. Viimeviikonlopun itärajan turnee sujui kylläkin varsin mollivoittoisasti, kun se koki tappiot sekä PEPO HC:lle että Sapkolle. Sarjasijoituskin on nyt viimekierrosten jälkeen valahtanut play off viivan huonommalle puolelle. Puolustus ja maalivahtiosasto Juho Ristaniemen johdolla on suhteellisen hyvässä vormussa. JHT hyökkääjät saavat kyllä tehdä täyden päivätyön maalien eteen. Hyökkäyskalusto sen sijaan hakee vielä tehojaan, tehtyjä maaleja kun on joukkueelle sarjassa toiseksi vähiten. Tulivoimaa kyllä joukkueesta pitäisi löytyä sarjaa kolunneiden Märijärven veljesten, Jesper Peltolan ja puolustajan paikalta kovia tehoja takonen Eemeli Alasen johdolla.

Sunnuntain vastustaja Jyväskylän Riemu on jatkanut tälle kautta viime kevään hyvää virettä. Riemulla onkin joukkueessa ja tekemisessä hyvä pöhinä päällä. Jyväskylän alueella laadukkaita pelaajia riittää ja opiskelemaan saapuvat pelaajat täydentävät hyvin jo valmiiksi kovaa runkoa. Riemun joukkue jatkaa suurelta osin samalla miehityksellä kuin viimekaudella, joten hyvä syysvire ei ole tullut yllätyksenä. Raivasihan se itselleen play off paikan viime keväänä kovan voittoputken ansiosta. Riemu keikkui sarjakärjessä alkukierroksen viiden suoranvoiton ansiosta. Tämän jälkeen on ollut hieman tiukempaa pisteiden kanssa, mutta suorat tappiot se on kokenut kylläkin vain Pirkanmaan joukkueille. Pelillisesti Riemu on varmasti sarjan kovimpia mittareita JHT miehitykselle, edellisen sunnuntain vastustaja LeKin tapaan. Riemun joukkue on hyvässä tasapainossa vähän kaiken suhteen. Pelaajistosta löytyy kokemusta ja nuoruutta. Maalivahti osasto on sarjan eliittiä Tuomas Allon johdolla, joka on maalivahtitilastojen sijalla kolme 93,8% torjuntaprosentilla. Suomi-sarja tasolle kokenut puolustus    pelaa perusvarmaa kiekollista peliä, seuran puuhamiehen kapteeni Arttu Flinkin johdolla. Ykköspyssyt hyökkäykseen on viimekauden tapaan kokenut Matias Rauvola, jolta löytyy Mestis taustaa viideltä vuodelta. Tappara ikoni Kari Heikkisen poika, sentterin paikalla operoiva Leo Heikkinen on myös yksi joukkueen syömä hampaista 7+7 tehoilla.


  





< Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

28.11.2024

Siirtouutisia!

26.11.2024

Viikon matsit !

19.11.2024

Viikon matsit !

Tulevat ottelut

07.12.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Muik Hockey

14.12.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
Haukat vs JHT

15.12.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
FPS vs JHT

04.01.2025 klo 16:00
Suomi-sarja
Riemu vs JHT

Viimeisimmät ottelut

01.12.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Hunters  5 - 4 JA

30.11.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
Muik Hockey vs JHT  6 - 4

24.11.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Pyry  2 - 5

23.11.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs S-Kiekko  3 - 4 JA