16.10.2022, JHT vs. Karhu HT

JHT vs. Karhu HT

16.10.2022 klo 16:00
Kalajoki

3 - 2  (0-1, 2-0, 1-1)


Suomi-sarja


JHT väänsi voiton!

Suomi sarjan nollakerholainen Porin Karhu HT puolusti sinnikkäästi, mutta joutui lopulta taipumaan lukemin 3-2 erät 0-1, 2-0 ja 1-1

Sunnuntai iltapäivän pakkopulla ei meinannut maistua JHT miehistölle, kauden ennätysyleisön edessä. Asetelmat kamppailuun olivat niin selkeästi kotijoukkueelle että kamppailusta voitiin odottaa melkoista ilotulitusta. Toisin kuitenkin kävi JHT takoi päätä seinään ja maalinteko ei onnistunut hyvistäkään paikoista. Karhu HT on päästänyt sarjassa eniten maaleja joten sitä taustaa vasten hieman yllätti JHT hyökkääjien tehottomuus.

Ensimmäinen erä oli JHT pyöritystä mutta Karhu HT iski erän ainoan ylivoimalla. Julius Harttusen napakka rannelaukaus ylänurkkan ajassa 18.34 vei vierailijat ensimmäiselle erätauolle johto asemassa. Toiseen erään JHT lisäsi kierroksia mutta maalia saatiin odottaa pelin 27 minuutille saakka. Erän alun rangaistuslaukauksen tuhrinut Teemu Lappalainen korjasi tilanteen veivaamalla upeasti ylämummoon. Tärkeään avausmaaliin syöttäjinä Iiro Hietakangas ja Jarno Palola. Karhu HT turvautui jo aikalisäänkin erän puolivälin jälkeen, niin kovassa mankelissa Porin miehet oli. Aikalisä ei tuonut helpotusta vaan Santeri Salminen iski vastustamattomasti limpun verkkoon. Osuman pohjusti ensimmäisen pelinsä JHT paidassa esiintynyt Eelis Räihä ja puolustuksessa urakoinut Eetu Onikki. Toiselle erätauolle nyt JHT johdossa 2-1.

Kolmatta erää värittivät jäähyt jotka tarjosivatkin ratkaisun. Ylivoimalla kiekkoa siirreltiin mallikkaasti, sitten Jani Nurkkala päätti kuin päättikin viimein kokeilla ja sehän tuotti tulosta. Syöttöpisteet voitto osumaan nappasivat Jarno Palola ja Arttu Venäläinen. Erän lopulla Karhu HT vielä säikäytti runnomalla toisen maalin ylivoimalla ilman maalivahtia. Lisä osumia ei enää nähty joten pisteet jäi Kalajoelle.

Mirko Friman kommentit illan pelistä?
"Puolustettiin hyvin eikä annettu vastustajalle montaa maalintekotilannetta. Vastaavasti itse tuhlattiin paikkoja luvattoman paljon ja peli olisi pitänyt laittaa pakettiin jo toisessa erässä. Toisaalta se on hyvä asia että paikkoja pystytään luomaan paljon eri pelitilanteista. Puolustuksessa mennään edelleen vajaalla, Kokoonpanossa vain neljä varsinaista puolustajaa sekä hyökkääjän tontilta pakistoon lainalle siirretty Petri Priuska, joka suoriutui puolustajan roolissa erinomaisesti. Muutenkin pakeille erityismaininta, nyt löytyi oikeanlaista kovuutta ja tylyyttä omalla alueella. Tärkeät 3 pistettä."

Tästä suunnataan katseet heti ensi perjantain paikallis spektaakkeliin Raahe-Kiekko vastaan. Raahesta on huhujen mukaan tulossa bussi lastillinen innokkaita faneja huutamaan JHT nurin. Tämä kannattaa tulla kokemaan jälleen paikan päälle.

Perjantaina 21.10 klo 18.30 JHT - Raahe-Kiekko

Jokilaakson parasta lätkää!

JHT Forever!













< Takaisin edelliselle sivulle

Tulevat ottelut

Ei tulevia otteluita.

Viimeisimmät ottelut

Ei menneitä otteluita viimeisen neljän viikon aikana.