JHT Junkkarikiekko 60 vuotta

JHT - Junkkarikiekko 60 vuotta


Kalajoen jääkiekon 60-vuotisen Junkkareiden / JHT:n matka jatkuu täysin purjein kohti juhlavuotta varsin epäselvästä valtakunnallisesta tilanteesta huolimatta. Kuluneeseen kauteen hieman palataksemme, kausi taisteltiin läpi vähintäänkin kohtuullisesti. Viime alkukevät oli vaikea, joukkueen kohdattua useita haasteita. Etenkin jopa epäuskoa aiheuttaneista rekrytoinneista ja talouden vaikeuksista huolimatta päättäväinen taustajoukko suoriutui kaikkien seuratoimintojen kasaamisessa. Taustat saatiin kuntoon ja joukkue kasaan. Loppu jääkin historian kirjoihin jälleen aikamoisena Kalajoen Junkkariperinteen voimannäyttönä. Lähtökohtana oli joukkue ja jopa seura, johon kukaan ei uskonut keväällä. Syksyn käynnistyessä puhuttiin jopa kaikkien aikojen huonoimmasta JHT-joukkueesta. Kaikesta huolimatta joukkue teki hienoa työtä ja nousi jälleen haastajana playoffeihin. D-Kiekko osoittautui lopulta paremmaksi ja eteni neljän parhaan joukkoon. 


Mahdollisuus anoa Mestis-paikkaa seuraaville kahdelle vuodelle jäi harmittavasti yhden voiton päähän. Mestis-hallituksen ja Suomen jääkiekkoliiton julkaiseman tiedotteen mukaan liittohallitus on sarjajärjestelmän osalta päättänyt, että Mestiksen joukkuemäärä pyritään kasvattamaan tulevalla kaudella 14 joukkueeseen. Kahta lisäpaikkaa liittohallitus on päättänyt tarjota Suomi-sarjan välieriin selvinneille joukkueille lisenssimenettelyn kautta. Hakijoita ollessa enemmän kuin kaksi, liitto valitsee seurojen toiminnan laajan arvioinnin avulla kaksi parhaiten soveltuvaa hakijaa ja määrittää näille oikeuden lisenssihakuun. Tällä menettelyllä liittohallitus pyrkii turvaamaan sarjan jatkuvuuden siinäkin tapauksessa, että jokin seura joutuisi luopumaan sarjapaikastaan.


Vallitsevan epävakaan tilanteen vuoksi liittohallitus on myös päättänyt, ettei Mestiksessä pelata karsintoja tulevalla kaudella. Vaikka tämä poistaa joukkueiden nousu- ja putoamismahdollisuudet ja muuttaa sarjan urheilullisen näkökulman vaikeaksi, on toimenpide välttämätön seurojen taloudellisen paineen helpottamiseksi. 

Nähtäväksi jää tämän päätöksen seuraukset Suomi-sarjan tulevaisuuden osalta. Tulevan kauden asioista ja kilpailupäätöksistä tiedotetaan välittömästi, kun sarjapalaveri on pidetty. 


Juhlavuoden tapahtumien suunnittelu on täydessä käynnissä. Tulevalle kaudella on ideoitu mm. juhlagaalaa. Tapahtumista tiedotetaan lisää, kun tilanne niiden järjestämisen ajankohdista selkiintyy. 

Seuran Facebook-sivulle avataan sarja vanhoista jutuista. Sarjaa voi kommentoida ja samalla muistella Junkkari-jääkiekon matkaa aina 1960-uvulta tähän päivään. Tähän juttusarjaan on tarkoitus liittää myös kaikkien aikojen Junkkari-pelaajaäänestys, jossa äänestetään hyökkääjä, puolustaja, maalivahti sekä all stars -kentällinen. 

  

Tulevan jääkiekkokauden rakennus on aloitettu. Valmennuskuviot ovat viimeistä silausta vaille valmiina. Tuleva päävalmentaja julkistetaan heti tulevan kuukauden alussa. Muu valmennustiimi on myös työn alla. 

Joukkueen rakentaminen aloitetaan välittömästi tulevan päävalmentajan johdolla. Uuden juhlakauden JHT on sekoitus kokemusta ja nuoruutta sopivassa suhteessa. Urheilullisuus ja tavoitteellisuus on kaiken tekemisen keskiössä.    


JHT-kausikorttikampanja polkaistaan käyntiin huhtikuun alussa. Kampanjan myötä seura haluaa tarjota kaikille edullisen mahdollisuuden päästä seuraamaan vauhdikasta ja tapahtumarikasta Suomi-sarjan kiekkoa. Kampanja on myös keino lähteä tukemaan Kalajoen jääkiekon matkaa uudelle vuosikymmenelle. 






< Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

25.09.2020

JHT vs Raahe-Kiekko

25.09.2020

JHT vs Muik Hockey

18.09.2020

Pelaaja uutisia

Tulevat ottelut

02.10.2020 klo 18:30
Suomi-sarja
Laser Ht vs JHT

10.10.2020 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs S-Kiekko

17.10.2020 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Laser HT

18.10.2020 klo 16:00
Suomi-sarja
Riemu vs JHT

Viimeisimmät ottelut

25.09.2020 klo 18:30
Suomi-sarja
JHT vs Raahe-Kiekko  2 - 3 VL

19.09.2020 klo 16:00
Suomi-sarja
S-Kiekko vs JHT  4 - 0

18.09.2020 klo 18:30
Suomi-sarja
JHT vs Muik  4 - 3

12.09.2020 klo 16:00
Harjoitusottelu
JHT vs S-Kiekko  5 - 2