04.12.2021, JHT vs. Haukat

JHT vs. Haukat

04.12.2021 klo 16:00
Kalajoki

5 - 6 VL  (1-1, 1-3, 3-1)


Suomi-sarja


JHT JOUTUI TYYTYMÄÄN YHTEEN SARJAPISTEESEEN, KUN KAKSI PISTETTÄ LÄHTI HAUKKAPARVEN MUKAAN
JHT kärsi 5-6 tappion Haukoille rangaistuslaukausten jälkeen.
Kotijoukkue aloitti ja Arttu Heikkilä onnistui viiden minuutin kohdalla ylivoimalla. JHT:n ote lipsui ja vieraat sai otetta erän loppua kohden, niinpä Haukkojen J-P Jokinen tasoitti tilanteeksi 1-1. Tasatilanteessa jatkettiin erätauolle.
Toisen erän alku oli JHT:lta erittäin heikko, vierailijat rokotti kahdesti JHT:n puolustuspään virheistä. Pirteästi pelannut Jake Goldowski kuitenkin kavensi ylivoimalla. Haukat kuittasi erän lopussa ylivoimalla Aleksi Määtän erittäin kyseenalaisesta jäähystä.
Kolmannen erän alku oli Haukkojen ja vierasjoukkue karkasi jo kolmen maalin johtoon, samalla kotijoukkueen maalivahti Kalle Jukkola sai tehdä tilaa Dominik Salamalle. Tämän jälkeen sisuuntunut JHT vyöryi vaihdosta toiseen luomaan maalipaikkoja. Konsta Keteli kavensi tilanteeksi 3-5 ajassa 54.15 ja päävalmentaja Jalonen otti aikalisän ajassa 56.09, vain viisi sekuntia siitä uusi vahvistus Ville Rajala siirsi JHT:n maalin päähän. Kaksi minuuttia ennen ottelun loppua sairastuvalta palannut Jesse Laasonen laittoi pelin tasoihin. Ottelun ratkaisu haettiin aina rangaistuslaukauksilta asti, joissa vierailijat oli etevämpiä.
JHT:n ailahteleva peliesitys ei tänään ollut riittävästi, mutta komea nousu tasoihin ottelun lopussa antaa hyvät lähtökohdat huomiseen otteluun Seinäjoella.
JHT Forever !



< Takaisin edelliselle sivulle

Tulevat ottelut

Ei tulevia otteluita.

Viimeisimmät ottelut

Ei menneitä otteluita viimeisen neljän viikon aikana.